Kuljetusliike Viikari Oy

Kuljetusliike Viikari Oy Metsäalan kuljetuksia jo vuodesta 1948
Puunmurskausta vuodesta 1982 Kierrätyspuun vastaanottopisteemme sijaitsevat Lempäälässä sekä Vesilahdella.

Kuljetusliike Viikari Oy on vuonna 1948 perustettu perheyritys, jonka ydintoimintoihin kuuluvat metsäalan kuljetusten lisäksi puunmurskaus, haketus, vaihtolavapalvelut ja männynkuorikatteen myyminen. Toimimme pääasiassa Pirkanmaan (Vesilahti, Lempäälä, Tampere-Akaa) ja Tampere alueella, m***a tarpeen vaatiessa toiminta-alueemme on koko Suomi. Henkilöstömme kuuluu 17 alan ammattilaista. Palvelumme

on suunnattu yksityiselle ja yrityksille sekä taloyhtiölle, kunnille, kaupungeille, metsäteollisuuteen ja teollisuuteen. Myymme haketta ja mursketta uusiutuvaksi energiaksi, m***a osa hakkeesta menee myös eläinten ulkoilualueiden parantamiseen mm. hevos- ja karjatiloille. Toiminnallamme on aina voimassa oleva ympäristölupa.

Meidän on jo pitkään ollut tarkoitus aktivoitua somen osalta. Tämä päivitys ei kuitenkaan ole sellainen, jolla olisimme ...
04/01/2026

Meidän on jo pitkään ollut tarkoitus aktivoitua somen osalta. Tämä päivitys ei kuitenkaan ole sellainen, jolla olisimme halunneet some hiljaisuuden päättää... M***a asiaan. Joenpolventien terminaalillamme Lempäälässä oleva vaaka EI ole mitenkään yleisesti ja julkisesti käytössä. Siihen saa ajaa vain ne kenen kanssa asiasta on sopimus. Sen lisäksi meidän terminaalit Lempäälässä ja Vesilahdessa ovat avoinna ma-su 06.00-22.00. Kyseisen aikavälin tulisi meidän mielestä riittää paikalla asiointiin. On melko ikävää herätä klo: 01.04, kun kamerat hälyttää ja todeta, että joku maanteiden sankari on keksinyt, että olisi kiva tietää mitä se auto oikein painaa. Vaaka näytöt saadaan pois päältä helposti, eikä siitä aiheudu mitään ikävyyksiä, niille jotka sovitusti vaakaa käyttävät. Ja voimme myös alkaa lähettää laskuja punnitusmaksuista. Toivoisimme kuitenkin, ettei mihinkään toimenpiteisiin tarvitsisi lähteä, että väärinkäyttö ja aukioloaikojen ulkopuolella alueella pyöriminen loppuisi.

14/03/2025

Wüst energiapäivillä Askolassa.

Meidän autot tänään Vesilahden Murinoilla lasten tutustuttavana. Ja kyllä niitä kiinnostuneita olikin paljon, jotka rohk...
10/06/2023

Meidän autot tänään Vesilahden Murinoilla lasten tutustuttavana. Ja kyllä niitä kiinnostuneita olikin paljon, jotka rohkenivat ihan kyytin asti kuskin penkille. Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille ja tapahtuman järjestäjille.

Männynkuorikatteen myynti lauantaina 28.5 klo 11.00-14.00.
23/05/2022

Männynkuorikatteen myynti lauantaina 28.5 klo 11.00-14.00.

Tänään palkittiin firman pitkäaikaisia työntekijöitä ansiomerkeillä.
08/04/2022

Tänään palkittiin firman pitkäaikaisia työntekijöitä ansiomerkeillä.

Tuomas uuden auton luovutuksessa.
14/02/2022

Tuomas uuden auton luovutuksessa.

Haketus käynnissä.
06/01/2022

Haketus käynnissä.

Sinä joka toit meidän Lempäälän terminaalille kuvan "risu" kuorman voit ilmiantaa itsesi meille. Kuorman tuojan kiinni s...
16/08/2021

Sinä joka toit meidän Lempäälän terminaalille kuvan "risu" kuorman voit ilmiantaa itsesi meille. Kuorman tuojan kiinni saamiseen johtavat vinkit palkitaan.

Haetaan vakituiseen työsuhteeseen kuljettajaa hakkeen ajoon, sekä kuljettajaa hakkuriin. Työ alkaa heti/sopimuksen mukaa...
16/08/2021

Haetaan vakituiseen työsuhteeseen kuljettajaa hakkeen ajoon, sekä kuljettajaa hakkuriin. Työ alkaa heti/sopimuksen mukaan. Hakemukset/lisätietoja [email protected]

16/07/2021

Haetaan vakituiseen työsuhteeseen puutavara-auton kuljettajaa. 2 vuoro työ. Työ alkaa heti tai sopimuksen mukaan. Yhteydenotot/hakemukset: [email protected].

Kuorikkeen lauantai myynti 22.5.2021 klo 12.00-15.00.
15/05/2021

Kuorikkeen lauantai myynti 22.5.2021 klo 12.00-15.00.

https://www.facebook.com/295151630594142/posts/3735835736525697/
07/04/2021

https://www.facebook.com/295151630594142/posts/3735835736525697/

Kuljetusliike Kuljetusliike Viikari Oy:lle luovuttettiin uusi ja tehokas DOOSAN DX180HLC-5. Konetta vastaanottamassa oli Raimo Viikari ja kuljettaja Harri. Tässä todellisessa työkoneessa on mm. Marttiinin kallistava liitin ja pyörittävä limppu, JAK-metallin risukoura ja Humuksen lajittelukoura.

Osoite

Vesilahdentie 1164
Vesilahti
37370

Aukioloajat

Maanantai 06:00 - 22:00
Tiistai 06:00 - 22:00
Keskiviikko 06:00 - 22:00
Torstai 06:00 - 22:00
Perjantai 06:00 - 22:00
Lauantai 08:00 - 22:00
Sunnuntai 08:00 - 22:00

Puhelin

+358400298644

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Kuljetusliike Viikari Oy :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Kuljetusliike Viikari Oy :lle:

Jaa