HLO Express Oy

HLO Express Oy HLO Express tarjoaa kattavasti erilaisia kuljetuspalveluita. Toimimme tarvittaessa 24/7.

21/12/2021

Huhtala Logistics lahjoitti tänäkin jouluna asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden muistamisiin varatut varat Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Palliatiiviselle keskukselle. Lahjoitus käytetään vakavasti sairaiden ja elämän loppuvaiheen potilaiden ja heidän läheistensä hyväksi. Lahjoitukseen ja sen toteuttamisen osallistui myös Ojalan Pakari. Lahjoituksen olivat vastaanottamassa palliatiivisen keskuksen osastonylilääkäri Kaisa Anttila ja sairaanhoitaja Johanna Järvi.

Lahjoitusvarat käytetään palliatiivisen keskuksen potilaille ja heidän läheisilleen annettaviin lahjakortteihin, jolla saaja voi nauttia lounaan tai kahvin ja suolaisen tai makean leivonnaisen keskussairaalan kahvilassa Hannassa & Kertussa.

”Me palliatiivisessa keskuksessa olemme tosi iloisia, että Huhtala Logistics osoitti lahjoituksensa meille tänäkin vuonna. Työntekijöinä olemme kiitollisia mahdollisuudesta antaa konkreettinen lahja potilaille ja heidän hoidossaan mukana oleville läheisille ja on hienoa, että voimme jatkaa tätä käytäntöä ensi vuonnakin”, kertoo palliatiivisen keskuksen osastonylilääkäri Kaisa Anttila. ”Vakavan, parantumattoman sairauden äärellä läheisten kanssa vietetty aika on erityisen tärkeää. Useasti ”turha karsiutuu pois” ja pienillä, arkisilla asioilla on iso merkitys.”

Kuvassa Huhtala Logisticsin Tero Mattila ja Heidi Mikkonen, Pirjo Ala-Nikkola Ojalan Pakarista sekä EPSHP:n Kaisa Anttila ja Johanna Järvi.

Finnkuriiri ja Huhtala Logistics kesätyöhaku on nyt päättynyt. Käymme hakemukset maaliskuun aikana läpi ja olemme yhteyd...
27/01/2021

Finnkuriiri ja Huhtala Logistics kesätyöhaku on nyt päättynyt. Käymme hakemukset maaliskuun aikana läpi ja olemme yhteydessä hakijoihin.

22/12/2020
Lahjoituksessa mukana myös Finnkuriiri
18/12/2020

Lahjoituksessa mukana myös Finnkuriiri

Huhtala Logistics lahjoitti asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden joulumuistamisiin tänä vuonna varatut varat Keski-Pohjanmaalle ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vakavasti sairaiden ja elämän loppuvaiheen potilaiden ja heidän läheistensä hyväksi.

Lahjoituksen vastaanottivat palliatiivisen keskuksen osastonylilääkäri Kaisa Anttila ja kliininen asiantuntijasairaanhoitaja Elina Koppelomäki.

Huhtala Logisticsin lahjoitukseen ja sen toteuttamiseen osallistuivat omalla osuudellaan myös tammikuussa Seinäjoen keskussairaalan uutena kahvilayrittäjänä aloittava Ojalan Pakari ja Mediwestin kahvilayrittäjä Pitopulla. He räätälöivät lahjakortin, jolla saaja voi nauttia kahvin/suolapalan/makean tai lounaan keskussairaalan tai Mediwestin kahvilassa.
- Olemme tosi iloisia, että Huhtala Logistics osoitti joulumuistamisensa vakavasti sairaiden ja elämänloppuvaiheen potilaiden ja heidän läheistensä hyväksi. Meille on tärkeää, että voimme ojentaa pienen, konkreettisen lahjan läheisille, jotka ovat osallisina kuolevan potilaan hoidossa meidän ammattilaisten kanssa, sanoo palliatiivisen keskuksen osastonylilääkäri Kaisa Anttila.

Kuvassa etualalla Huhtala Logisticsin Tero Mattila ja Jenni Mäkilaakso, EPSHP:n Elina Koppelomäki ja Kaisa Anttila. Takarivissä kahvilayrittäjät Vesa Ojala Ojalan Pakarista ja Erja Hirsimäki Mediwestin lounaskahvila Pitopullasta.

Loistava bändi NICOLE luottaa kuljetuskalustoomme keikoilla, tutustuhan sinäkin Nicolen pikäaikaiseen ja menestyneeseen ...
03/10/2020

Loistava bändi NICOLE luottaa kuljetuskalustoomme keikoilla, tutustuhan sinäkin Nicolen pikäaikaiseen ja menestyneeseen tuotantoon...Rock On🤘www.nicoleband.com

Hyvää Juhannusta☀️🌞
20/06/2020

Hyvää Juhannusta☀️🌞

Kehitimme palvelun juuri sinulle.
09/05/2020

Kehitimme palvelun juuri sinulle.

Onnea Onnea
08/03/2020

Onnea Onnea

Osoite

Varastotie 9
Seinäjoki
60100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita HLO Express Oy :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti HLO Express Oy :lle:

Jaa

Kategoria