Sydän Suomen Keskusvaraamo

Sydän Suomen Keskusvaraamo SydänSuomen Keskusvaraamo on Suomen Keskusvaraamo-konserniin kuuluva varaamo Pohjoisessa Keski-Suom

28/09/2022

Arvoisat yhteistyökumppanit sekä sidosryhmät,

Valitettavasti toimintamme SydänSuomen Keskusvaraamossa loppuu 30.9.2022 mennessä. Aloitimme toiminnan matkailun kartoitustyöllä v. 2019 ja Keskusvaraamolla oli tavoitteena saada uusia alueen majoituspalveluita toimintaamme mukaan. Tavoitteena oli koota alueen matkailupalveluita saman myyntikanavan alle ostettaviksi. Myyntitoiminta alkoi alkuvuodesta 2020 juuri ennen kuin koronaepidemia pääsi yllättämään. Valitettavasti emme ole tähän mennessä päässeet tavoitteisiimme, jotta olisimme voineet jatkaa toimintaamme kannattavasti alueella.

Pihtiputaan kunta, Kehittämisyhtiö Witas ja alueen toimijat ovat olleet hyvänä tukena. SydänSuomen Keskusvaraamon toimipisteen vastaava Maria Tölli on hoitanut ansiokkaasti kartoitustyötä, myyntiä ja yritysyhteistyötä alueen matkailun hyväksi. Haluamme kiittää yhteistyöstä kaikkia alueen yrittäjiä sekä sidosryhmiä.

21/09/2022

Tule sinäkin mukaan treenailemaan talvikeihäskouluun!

Talvikarnevaalien sarja käynnistyy lokakuun lopulla Pajulahdessa. Paikalla myös Lassi Etelätalo ja hänen valmentajansa Leo Pusa!

Ilmoittautuminen 9.10. mennessä: https://bit.ly/3eM8g6R

Lisätietoa leirin sisällöstä:
Olavi Parjanen, [email protected], 044 341 7782
Kimmo Kinnunen, [email protected], 050 598 8992

Pihtiputaan historiaa kauniilta sillalta, tule vierailulle tänne ja tutustu paremmin
17/08/2022

Pihtiputaan historiaa kauniilta sillalta, tule vierailulle tänne ja tutustu paremmin

Käykäähän vastaamassa tähän kyselyyn :)
16/08/2022

Käykäähän vastaamassa tähän kyselyyn :)

Miltä kesäsi on maistunut tänä vuonna Viitasaarella, Pihtiputaalla, Kinnulassa ja Kivijärvellä? Vastaa matkailijapalautteeseen vastaamalla qr-koodin kautta ja voita upea luontoluksuselämys niliaitassa Kivijärvellä. 🤩🥰

Kyselyyn pääset QR-koodin lisäksi myös täältä: https://app.formup.fi/fillLinkReport/T3RWuoezVSfO5ttJD5jL

Vielä on kesää jäljellä, sitä voisi viettää vaikka mökkeillen ja marjastaen, varaa mökkisi meiltä www.sydansuomi.fi     ...
27/07/2022

Vielä on kesää jäljellä, sitä voisi viettää vaikka mökkeillen ja marjastaen, varaa mökkisi meiltä www.sydansuomi.fi

Pihtiputaalla tapahtuu:tulevana perjantaina 22.7.2022 on Kaakkuri Blues&Jazz Festivaali, osta lippu ja tule mukaan, myös...
19/07/2022

Pihtiputaalla tapahtuu:
tulevana perjantaina 22.7.2022 on
Kaakkuri Blues&Jazz Festivaali, osta lippu ja tule mukaan, myös majoitus mahdollista, linkeistä pääset ostamaan liput ja varaamaan majoituksen, tervetuloa :)
https://sydansuomi.fi/kohde/ #!/kaakkuri-blues&jazz-peruslippu/OHKBJAZ/2022-07-22/2022-07-23/2/0/0

https://sydansuomi.fi/kohde/ #!/kaakkuri-blues&jazz-vip-lippu/OHKBJZV/2022-07-22/2022-07-23/2/0/0

https://sydansuomi.fi/kohde/ #!/kaski-huoneistot-(putikontie-1,-44800-pihtipudas)/HUKASKI/M02/2022-07-22/2022-07-24/2/0/0

Kesä on meneillään, vieläkö lomasuunnitelmat mietinnässä, meidän kautta vielä joitakin vapaita aikoja mökeissä jäljellä,...
06/07/2022

Kesä on meneillään, vieläkö lomasuunnitelmat mietinnässä, meidän kautta vielä joitakin vapaita aikoja mökeissä jäljellä, käy tsekkaamassa www.sydansuomi.fi

51.Keihäskarnevaalit loppuivat tänään. Koko viikon toimintaa ja huipentui naisten ja miesten A-kisaan.      2022        ...
03/07/2022

51.Keihäskarnevaalit loppuivat tänään. Koko viikon toimintaa ja huipentui naisten ja miesten A-kisaan. 2022

Nyt se pöhinä on alkanut :)Tervetuloa mukaan!
30/06/2022

Nyt se pöhinä on alkanut :)
Tervetuloa mukaan!

Keihäskarnevaalit 2022 alkavat hetken kuluttua!

Seuraa nuorten kisoja tänään 30.6. livenä osoitteessa: https://keihaskarnevaalit.com/suora/

Juhannus on jo ovella, oletko viettämässä juhannusta tai sen jälkeistä aikaa Lomaseudulla, täällä on paljon mukavaa teke...
22/06/2022

Juhannus on jo ovella, oletko viettämässä juhannusta tai sen jälkeistä aikaa Lomaseudulla, täällä on paljon mukavaa tekemistä, tsekkaa viikko-ohjelmastamme itselle/perheelle/kaveriporukalle sopiva ohjelma ja varaa :)
Ihana luonto myös ympärillä, joka mahdollistaa upeat retket niin lähipoluille kuin syvemmälle metsään :)
Tervetuloa

Osoite

Putaanportti 11
Pihtipudas
44800

Aukioloajat

Tiistai 10:00 - 15:15
Keskiviikko 10:00 - 15:00
Torstai 10:00 - 15:00

Puhelin

+358413171676

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Sydän Suomen Keskusvaraamo :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Sydän Suomen Keskusvaraamo :lle:

Jaa

Kategoria