Samat Nordic Oy

Samat Nordic Oy Leading liquid logistics company in the Baltic Sea region, Founded in 1949

Uutta kalustoa valmiina töihin 💎   📷
31/05/2026

Uutta kalustoa valmiina töihin 💎



📷

Taloudellinen ja ennakoiva ajaminen on meillä Samatilla jatkuva prosessi, johon haluamme kannustaa kuljettajiemme. Tulok...
19/05/2026

Taloudellinen ja ennakoiva ajaminen on meillä Samatilla jatkuva prosessi, johon haluamme kannustaa kuljettajiemme. Tulokset osoittavat, ettei ajotapaa kehitetä vain mittareiden seuraamisen vuoksi. Kuljettajillemme on tärkeää tehdä työtään turvallisuus edellä, taloudellisesti ja ympäristön kannalta järkevästi.

”Seuraamme ajotapakäyttäytymistä säännöllisesti ja palkitsemme siitä sekä kuukausittain että vuosittain. Olemme kokonaisuuteen erittäin tyytyväisiä”, kertoo QHSE Managerimme Sanna Jaukkuri.

Turvallisuus on taloudellisessa ja ennakoivassa ajamisessa kaiken lähtökohta. Hyvä tulos saavutetaan oikeilla tilannenopeuksilla, tasaisella ajotavalla ja rullauksen hyödyntämisellä – siis esimerkillisellä käytöksellä liikenteessä. Safety Monitorimme Esa Varis pitää tällaisen ajotavan opettamista kunnia-asianaan.

”Tämä on pitkäjänteistä työtä. Tällaisten asioiden edistäminen on kaikkien etu, ja se vaikuttaa myös kaluston kestävyyteen”, Varis sanoo.

Suurin kiitos hyvistä tuloksista kuuluu tietenkin taloudelliseen ja ennakoivaan ajamiseen sitoutuneille kuljettajillemme!

Kiitokset vierailusta ja antoisasta keskustelusta Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry SKAL Pohjois-Suomi ry
07/05/2026

Kiitokset vierailusta ja antoisasta keskustelusta Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry SKAL Pohjois-Suomi ry

Samat Nordic Oy:ssä keskusteltiin yrityksen maineen merkityksestä työvoiman saatavuuteen ja polttoaineen hintakehityksestä. Kuvassa SKAL Pohjois-Suomi ry:n Taavi Heikkinen, Samat Nordic Oy:n Sanna Jaukkuri ja Juha Penttilä sekä Arto Kämppi SKALista.

Tänään vietetään kansainvälistä työturvallisuuspäivää.Meillä Samatilla turvallisuus on ihan tavallista arkea. Kun riskit...
28/04/2026

Tänään vietetään kansainvälistä työturvallisuuspäivää.

Meillä Samatilla turvallisuus on ihan tavallista arkea. Kun riskit tunnistetaan ja toimitaan vastuullisesti, rakennamme turvallista ja kestävää työarkea – tänään ja ihan joka päivä.

🔹Terminaalioperaattori Rauman terminaalille🔹 Haemme joukkoomme vastuullista ja oma-aloitteista terminaalioperaattoria Ra...
02/04/2026

🔹Terminaalioperaattori Rauman terminaalille🔹

Haemme joukkoomme vastuullista ja oma-aloitteista terminaalioperaattoria Rauman kemikaaliterminaalille.

Tehtävässä menestyminen edellyttää itsenäistä työotetta, huolellisuutta sekä positiivista ja asiakaslähtöistä asennetta.

Työ sijoittuu Rauman toimipisteeseemme sataman alueelle.

Työnkuva:
Vastaat Rauman kemikaaliterminaalin päivittäisten operatiivisten tehtävien turvallisesta ja sujuvasta toteutuksesta

Odotamme sinulta:
🔹Vastuullista ja itsenäistä suhtautumista työhön
🔹Halua oppia uutta ja kehittää oma osaamistasi
🔹Asiakaslähtöistä positiivista palveluasennetta
🔹Tietotekniikan perustaitoja (M365)
🔹Sujuvaa suomen kielen taitoa

Katsomme eduksi:
🔹Kokemuksen nestemäisten kemikaalien laivauksista/kuljetuksesta / varastoinnista
🔹Kuljetus-, varastointi- ja kunnossapitoalan koulutuksen tai työkokemuksen
🔹Muun kielitaidon

Tarjoamme sinulle:
🔹Monipuolisen ja vastuullisen työn
🔹Kattavan perehdytyksen sekä jatkuvat koulutusmahdollisuudet
🔹Vakituisen työsuhteen alansa johtavassa yrityksessä
🔹Rennon, kannustavan ja ammattitaitoisen työyhteisön tuen
🔹Virike-edun (liikunta / kulttuuri / hieronta)

Tiedustelut arkisin klo 8-16 Technical & Terminal Manager Erik Kuula 0400 342 169

Jos koet, että tämä kuvaus sopii sinuun, lähetä hakemuksesi https://www.samat.com/fi/terminaalioperaattori/ ja liity osaavaan tiimiimme!

Hae heti tai viimeistään 15.05.2026❗️

16/03/2026

Viime viikolla toteutettu raskaan liikenteen ennakoivan ajon koulutus keskittyi turvallisten ajokäytäntöjen vahvistamiseen. Kuljettajat saivat uusia työkaluja turvallisempaan ajamiseen sekä arvokasta tukea omien ajotapojen arviointiin ja kehittämiseen.

Ennakoiva ajaminen on pohjimmiltaan ajattelutapa – riskien varhaista tunnistamista ja tilanteen edellä elämistä.

Samanlaiset toimintaperiaatteet takaavat sujuvan yhteistyön turvallisuuden ollessa tärkein prioriteetti. Olemme toiminee...
10/03/2026

Samanlaiset toimintaperiaatteet takaavat sujuvan yhteistyön turvallisuuden ollessa tärkein prioriteetti. Olemme toimineet norjalaisen Barents NaturGass -yrityksen (BNG) logistiikkakumppanina vuodesta 2022 lähtien kuljettaen heidän nestemäistä maakaasuaan.

Yhtiön suunnitellessa toiminnan aloittamista Suomessa sana kiiri, että Samat Nordic voisi olla heille ihanteellinen partneri. BNG:n Director of Operations Frank Tony Arnesen on ollut tyytyväinen kanssamme tehtyyn työhön Suomen ja Norjan välisissä kuljetuksissa.

Yhteistyö on sujuvaa, kun kommunikaatio toimii ja toimintoja ohjaavat yhteiset periaatteet: turvallisuus on sekä Samat Nordicille että BNG:lle ensisijaisen tärkeää. Huolelliset turvatoimet ovat logistiikassa lähtökohtaisestikin olennaisia. Yhteistyökumppaneihin tulee pystyä luottamaan, Arnesen korostaa.

”Samat Nordcin tapa ajatella turvallisuutta ja pitää huolta turvallisuuden laadusta on juuri sellainen kuin miten me toimimme. Myös heidän kuljettajiensa koulutus on erittäin hyvää.”

Huolehdimme BNG:lle kuljetuksia Norjan ja Suomen välillä viikoittain, joten myös kommunikaation täytyy toimia moitteetta. Kuljetukset tapahtuvat sovitusti, ja yhteistyö kuljetussuunnittelijoidemme kanssa sujuu Arnesenin mukaan hyvin.

”Jatkamme liiketoimintaa Suomessa, ja Samat Nordic on meille ensisijainen kumppani.”

Tänään olimme mukana vahvistamassa kykyä turvata yhteiskunnan kriittiset toiminnot kaikissa olosuhteissa 🇫🇮
24/02/2026

Tänään olimme mukana vahvistamassa kykyä turvata yhteiskunnan kriittiset toiminnot kaikissa olosuhteissa 🇫🇮

Kuljettajana kilometrejä kertyy ja maisemat vaihtuvat. Kuljetusyhteistyökumppanimme Hannu ja Sari Mustakangas ovat ajane...
20/02/2026

Kuljettajana kilometrejä kertyy ja maisemat vaihtuvat. Kuljetusyhteistyökumppanimme Hannu ja Sari Mustakangas ovat ajaneet meille jo yli 5 miljoonaa kilometriä Suomessa ja Ruotsissa.

Pariskunta on ehtinyt ajaa tuplamiehityksellä yhdessä nyt 16 vuotta yli 4 miljoonaa kilometriä. Hannu on ollut kuljetusalalla 41 vuotta, joista 39 vuotta hän on toiminut kuljetusalan yrittäjänä.

– Isäni ajoi kuorma-autoa, ja hän ja äitini pitivät yhdessä kyläkauppaa, niin tällaiseen on kasvanut lapsuudesta asti, Samatin sopimusliikennöitsijänä 21 vuotta toiminut Hannu kertoo.

Työn vaihtelevuus, sujuva ajosuunnittelu ja asiakaskokemukseen panostaminen pitävät motivaation korkealla. Lastaus- ja purkupaikoilla kaikki laitetaan huolellisesti kuntoon, Hannu painottaa. Hyvä palaute kertoo työn laadusta.

Yrittäjinä Mustakankaat ajavat omalla autolla, säiliö ja perävaunu tulevat meiltä. Hyvä kalusto ja kattavat koulutukset tekevät työstä mielekästä vuodesta toiseen.

– Omista pidetään huolta. Samat Nordicilla työskennellessä on turvallinen olo.

Kuljettajan työssä pääsee todistamaan mahtavia maisemia sekä vuodenaikojen vaihtelun. Myös eläinkunta tulee tutuksi. Ohessa on kuvia Hannun ja Sarin maisemakonttorista.

Lue lisää nettisivuiltamme: https://www.samat.com/fi/non-classe-fi/yli-4-miljoonaa-yhteista-kilometria/

Osoite

Terminaalitie 8
Oulu
90400

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Samat Nordic Oy :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa