Kuljetuspolar Oy

Kuljetuspolar Oy Kuljetuspolar on asiantunteva ja luotettava maarakentamisen, maa-ainesmyynnin sekä tavaraliikenteen ammattilainen.

Kuljetuspolar Oy on kokenut ja ammattitaitoinen yhteistyökumppani maarakennuksen ja tavaraliikenteen toimialoilla. Vuonna 1964 perustettu yrityksemme on koko toimintansa ajan panostanut kokonaisvaltaiseen asiakaspalveluun ja korkeaan laatuun kaikissa toimituksen vaiheissa. Maantieteellisesti toimintamme on keskittynyt erityisesti Pohjois-Suomen alueelle, tavaraliikenteen osalta myös Ruotsiin ja No

rjaan. Kuljetuspolarin liikevaihto vuonna 2015 oli n. 30 milj. euroa. 28 työntekijämme lisäksi työllistämme välillisesti vuosittain noin 350 henkilöä. Pääkonttorimme sijaitsee Oulun Limingantullissa, aluekonttoreita on yhteensä 5.

20/12/2024
14/03/2024

Kuljetuspolar

Hopeasponsorimme Kuljetuspolar on mukana tukemassa syöpään sairastuneita lapsia, heidän perheitään sekä syöpätutkimusta. 🖤🎗️

“Kuljetuspolar Oy on v. 1962 perustettu asiantunteva ja luotettava maarakentamisen,
kivi- ja maa-ainesmyynnin sekä tavaraliikenteen ammattilainen. Teemme vaativaa
maarakennusurakointia muun muassa erilaisissa infra-, julkisen rakentamisen sekä
teollisuus- ja yritysrakentamisen kohteissa. Olemme Suomen suurimpia kivi- ja maa-
ainestoimittajia Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella sekä Vaasan
seudulla. Julkis- ja yritysasiakkaiden lisäksi palvelemme myös kuluttajia omakotitalo-
ja pihaprojekteissa sekä maa-ainesmyynnissä.”

Lämmin kiitos Kuljetuspolar Oy avustanne 💛🎗️✨
https://www.kuljetuspolar.fi/
https://facebook.com/kuljetuspolaroy

Haluaisiko teidänkin yrityksenne mukaan auttamaan ja tekemään hyvää kanssamme? Ota yhteyttä: [email protected]


Asematien alikulkukäytävän valutyöt käynnissä Pyhäjärvellä
26/10/2023

Asematien alikulkukäytävän valutyöt käynnissä Pyhäjärvellä

Sepänkujan peruskorjaus aloitettu Haapavedellä
12/10/2023

Sepänkujan peruskorjaus aloitettu Haapavedellä

Asematien alikäytävän muottityö käynnissä Pyhäjärvellä
28/09/2023

Asematien alikäytävän muottityö käynnissä Pyhäjärvellä

Asematien rakentaminen etenee Pyhäjärven kaupungille
03/07/2023

Asematien rakentaminen etenee Pyhäjärven kaupungille

Sievin uusi tekonurmikenttä valmiina käyttöön. Urakka luovutettiin tänään tilaajalle aikataulun mukaisesti ilman poikkea...
28/06/2023

Sievin uusi tekonurmikenttä valmiina käyttöön. Urakka luovutettiin tänään tilaajalle aikataulun mukaisesti ilman poikkeamia ⚽️

Kesän päällystystyöt käyntiin
05/06/2023

Kesän päällystystyöt käyntiin

Oulaisissa katurakennustyöt käynnissä.
30/05/2023

Oulaisissa katurakennustyöt käynnissä.

Tekonurmen asennusta Sievin jalkapallokentällä
25/05/2023

Tekonurmen asennusta Sievin jalkapallokentällä

Sievin kunnalle aloitettiin jalkapallokentän rakentaminen ⚽️
15/12/2022

Sievin kunnalle aloitettiin jalkapallokentän rakentaminen ⚽️

Osoite

Kempeleentie 7 B
Oulu
90400

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Kuljetuspolar Oy :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Kuljetuspolar Oy :lle:

Jaa