02/02/2023
Powerlift Finland Oy perustamisesta tulee tänä vuonna 5v. Matkaan on mahtunut paljon ylä sekä ala mäkiä m***a ilokseni voin kertoa sen että olemme kaikesta huolimatta vuosi vuodelta vahvistuneet ja jatkaneet kasvun tiellä. Usko, nälkä ja määrätietoisuus on ollut ne motiivit mitkä meitä johdatti eteenpäin ja luottamaan siihen että onnistumme luomaan jotain mikä ei todellakaan ollut itsestään selvyys.
Ensimmäinen nosturiautomme sisu huimalla 46tm nosturilla vuosimallia museo😅 laitettiin liikkeelle v.2018. Sisulla palveltiin tovi ennen kuin saimme aktivoitua yhteistyökumppani verkostomme kautta lisää kalustoa joka mahdollisti tien kohti nykypäivää. Matkan varrella tehtyjen investointien ja yritysjärjestelyiden kautta vahvuutemme nosturiautoissa on tänä päivänä yli 20 kpl. Unohtamatta muuta kalustoamme kurottajat, henkilönostimet, mininosturit, lasinasennuskoneet ja erillaiset alipainetarraimet.
Kiitokset tästä tarinasta ja sen jatkamisesta henkilökunnalle, yhtyistyökumppaneille ja asiakkaille. Tällä orkesterilla tämä kaikki on ollut mahdollista👌Matka jatkuu ja katsotaan miltä näytämme 10v päästä Linkkari päivityksessä😎Alla pari kuvaa legenda sisusta ,vanhasta hallista, uudesta hallista ja tämän pvn kalustosta.
📷 ja 🖊️teksti Petri Ollikainen.